tiistai 5. syyskuuta 2017

Mikä puhelinliittymä koululaiselle tai eskariin?

Moni varmaan miettii tällä hetkellä mikä liittymä kannattaa hankkia pienelle koululaiselle tai eskarilaiselle. Itsellä on tähän ainoastaan yksi vaihtoehto: latausliittymä.

"Hanki lapsellesi latausliittymä."

Latausliittymä on paras vakuutus suurien puhelinlaskujen varalle. Vaikka liittymään hankkisi mitä tahansa viihde-estoja ja saldorajoja, niin saldo voi aina moninkertaistua - kun äidin ja isän pienet kullan nuput keksivät jonkun mukavan tavan kiertää asetettuja estoja.

Latausliittymässä pahin mitä voi tapahtua on se, että liittymälle ladattu saldo katoaa turhuuteen.

Yleisesti latausliittymänä on pidetty ns. Ärrältä heti mukaan saatavia Prepaid-liittymiä, jossa aloituspakettiin sisältyy 10 euroa puheaikaa ja liittymään voi ladata lisää saldoa netissä tai Ärrällä. Latausliittymät ovat kuitenkin kehittyneet viimevuosina melkoisesti ja ainakin Saunalahdella on todella monipuolisia ominaisuuksia myös latausliittymiin.

Tarjolla on erilaisia puhe-, viesti- ja datapaketteja, joiden laskutus vaan tapahtuu etukäteen.

- Tällainen muokattava latausliittymä edellyttää kuitenkin liittymäsopimuksen tekemistä.
- Hyötynä tehdystä sopimuksesta on se, että pääset tarkkailemaan ja hallitsemaan liittymää myös etänä operaattorin omasta nettipalvelusta.
- Jos ostat "hetivalmiin" prepaid-liittymän, niin liittymää ei pysty yleensä muokkaamaan, koska liittymää ei rekisteröidä kenenkään nimiin.

Yksi Saunalahden latausliittymistä on minuuttihintainen Saunalahti Norppa, johon on mahdollista ottaa mukaan myös datapaketti.




Liittymää voi halutessaan käyttää myös kurinpidollisiin toimiin

Saunalahdella netissä toimivat liittymän muokkaukset toimivat todella näppärästi. Netissä voit muokata liittymän tyyppiä, ostaa lisäsaldoa ja lisäpaketteja.

Lisäksi voit seurata liittymän käyttöä realiajassa: paljon puheluita soitetaan ja etenkin kuinka paljon data liikkuu. Ja mikä parasta! Voit myös hallita liittymän datapalveluita etänä. Eli jos sinusta tuntuu, että lapsesi käyttää puhelinta päivät pitkät, niin voit parilla klikkauksella estää netin käytön kokonaan. Näppärää.




Valinta estää liittymältä kaikki tiedonsiirtoyhteydet Suomessa ja ulkomailla. Muutos astuu voimaan muutamassa minuutissa.

Hyvää sauniksen latausliittymissä on myös se, että saldon loppuessa voit vielä puhua 5 minuuttia ja lähettää 5 viestiä. Ja vastaaminenhan onnistuu aina, vaikka saldo olisikin tapissa.

Lisätietoja Saunalahden muista latausliittymä vaihtoehdoista löydät alla olevasta linkistä.

P.s. En ole Saunalahden tai Elisan palveluksessa. Olen ainoastaan tyytyväinen asiakas, joka työskennellyt aikaisemmin matkapuhelin alalla reilu 10 vuotta.

Saunalahden latausliittymät (Elisa)

7 kommenttia:

  1. Tuohan on oikein hyvä liittymä juurikin lapselle. Kannattaa kuitenkin myös tarkistaa sopisiki Moi, sillä heiltä löytyy myös liittymiä pienellä kk-maksulla. Olen itse selaillut https://www.vertaaliittyma.fi/ sivua löytääkseni sopivat liittymät tämän perheen pikkuisille.

    VastaaPoista
  2. Elisa latausliittymä voisi olla hyvinkin sopiva lapselle. Myös Telialla on jokin vastaava, muistaakseni Telia Dot, jossa käytön mukaan hinta määräytyy mutta on kuitenkin katto asetettavissa. netissä paljon vertailuja ja itse löysin täältä sopivan kun asia oli ajankohtainen https://www.xn--liittymleevi-mcb.fi/

    VastaaPoista
  3. Latausliittymä on kyllä hyvä vaihtoehto lapselle. Tämä oli hyvä blogiartikkeli kaikille vanhemmille! Itse olen kilpailuttanut liittymät täällä: https://vertailut.com/puhelinliittymat/kilpailuta-puhelinliittyma/

    VastaaPoista
  4. Juuri kilpailutin liittymän. Helppoa kuin mikä!

    VastaaPoista