tiistai 17. joulukuuta 2019

Retropelaajan budjettilöytö: Sega Classic

Nyt löytyi Gigantista super halvalla Sega Classic -retrokonsoli! Hintaa laitteella on vaivaiset 19 euroa! Konsolissa on mukana 81 sisään rakennettua peliä ja kaksi langallista ohjainta. Ohjaimet eivät ole alkuperäiset Sega Megadrive ohjaimet, mutta ajavat asiansa. Nappuloita ohjaimissa on 6, mutta toistaiseksi en ole keksinyt käyttöä kuin kolmelle näistä.


Konsolin kytkentä televisioon vaatii ns. vanhan mallisen AV-liitännän, joten ihan  uusimpiin telkkoihin tätä ei välttämättä saa suoraan kiinni, joten kannattaa varmistaa television liitännät ennen tilausta. Toki piuhojen väliin on saatavissa mm. Scart sovittimia, joilla liitäntä onnistuu Scart-liitännän kautta.

Fyysisesti konsoli on pieni. Noin Oivariini-paketin kokoinen, mutta huomattavasti kevyempi, joten laitteen voi sijoittaa lähes mihin tahansa. Tosin rajoituksen sijoitukselle aiheuttaa suht lyhyet ohjaimien johdot (alle 1 metri).

Konsoli sisältää 81 valmiiksi ladattua peliä, joten testailtavaa riittää. Valitettavasti näistä peleistä suuri osa on ainakin itselle tuiki tuntemattomia tekeleitä.

Tunnetuimpia pelejä laitteessa ovat Sonic ™ sarjan -pelit, Mortal - Kombat ™ -sarja (1-3), Virtua Fighter 2, Shinobi III: Return of the Ninja Master, Golden Axe ja lapseni suosikiksi noussut tasohyppely Ristar. Mistään täydellisestä hittikokoelmasta ei siis voida puhua. Eniten jäin itse kaipaamaan legendaarisia urheilupelejä: NHL95, NBA Live 96, NBA JAM ym.


Konsolin parhaita puolia on se, että siihen käy suoraan vanhat Sega MegaDriven / Genesiksen pelikasetit. Painat vain pelin paikoilleen konsoliin, kuten 90-luvulla ja laitteella voi pelailla omia suosikki retropelejään, jos niitä jostain kaapin perukoilta tai Ebaysta sattuu löytämään. Itse tilasin laitteeseen samantien kokeiluun NBA Showdownin ja NHL95:n. Hintaa näille tuli 5 euroa ja 8 euroa, joten halvaksi tuli.

Konsolin käyttö on helppoa. Laitteessa on kaksi nappia: virtanappi, josta laite käynnistyy ja menu-nappi, jolla pääsee valitsemaan konsolin sisäisiä pelejä. Tallennus mahdollisuutta peleistä en ole löytänyt, joten pelaaminen menee vanhan kaavan mukaan, eli konsoli täytyy pitää päällä jos pelaamista haluaa jatkaa myöhemmin samasta kohtaa. Eli kunnon retro meininki!

Tällä hinnalla (19€) ehdottomasti jatkoon, vaikka tuntuu että aika on todellakin kullannut muistot! Grafiikat on perinteistä 16 bittistä pikseliä, etenkin kun nykytelevisiot on tuplasti 90-luvun ruutuja suuremmat. Vähän kyllä ihmetyttää miten näiden pelien parissa onkin joskus voinut viettää satoja tunteja, tosin ei nämä huonojakaan ole. Seeeegaaaa!


Tässä vielä täysi listaus konsolin 81 pelistä:

Adventure in the Park
Air Hockey
Alex Kidd in the Enchanted Castle
Alien Storm
Altered Beast
Arrow Flash
Black Sheep
Bomber
Bonanza Bros.
Bottle Taps Race
Brain Switch
Break the Fireline
Bubbles Master
Cannon
Checker
Chess
Columns
Columns III
Comix Zone
Crack Down
Cross the road
Curling 2010
Decap Attack
Dinosaur Puzzle
Dominant Amber
Dr. Robotnik’s Mean Bean Machine
ESWAT: City Under Siege
Eternal Champions
Fatal Labyrinth
Fight or Lose
Flash Memory
Flicky
Gain Ground
Golden Axe
Golden Axe II
Golden Axe III
Hexagonos
Hidden Agenda
Hide and Seek
Jack’s Pea
Jewel Magic
Jewel Master
Jura Formula
Kid Chameleon
Lost World Sudoku
Mahjong Solitaire
Meatloaf Rotation
Mega Brain Switch
Memory
Mirror Mirror
Mortal Kombat
Mortal Kombat II
Mortal Kombat III
Mr. Balls
Mya Master Mind
Naval Power
Panic Lift
Phantasy Star III: Generations Of Doom
Phantasy Star II
Plumbing Contest
Ptero Spotting
Ristar
Shadow Dancer: The Secret of Shinobi
Shining Force II: The Ancient Seal
Shining Force: The Legacy of Great Intention
Shinobi III: Return of the Ninja Master
Skeleton Scale
Snake
Sonic & Knuckles
Sonic Spinball
Sonic the Hedgehog
Sonic the Hedgehog II
Spider
Super Thunder Blade
The Ooze
Vectorman
Virtua Fighter II
Wall-Breaking
Warehouse Keeper
Whack-A-Wolf
Yawning Triceratops

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti