lauantai 1. elokuuta 2015

Boston Bruins - parempi kuin viime vuonna!

Mielestäni Bruinsin joukkue näyttää kauden 2015-16 kynnyksellä vähintäänkin yhtä hyvältä kuin viime vuonna. Vaikka Lucic ja Hamilton on historiaa. Alla muutamia perusteluita tälle.
  • Lucicin rooli väheni kauden 2014-15 edetessä kokoajan ja useassa pelissä Bostonin tankki näytti olevan myöhässä jokaisesta tilanteesta. Runkosarjan loppupuolella tärkeimmän playoffs-paikkataistelun aikaan Lucic oli vaisuimmillaan: viimeisen 14 pelin aikana hän pääsi pisteiden makuun vain kolmessa ottelussa. Krejcin loukkaantumisen aikana Lucic tippui kolmosketjuun kahden rookien rinnalle: Ryan Spoonerin ja David Pastrnakin. Samaiset herrat ajoivat Lucicin ohi myös ylivoima miehityksissä. Nyt kun Lucic on historiaa, niin hänen tontilleen saadaan nopeampi ja liikkuvampi kaveri.
  • Loppukaudesta 2014-15 Bruins hankki rightilta ampuvan Brett Connollyn Tampasta. Connollyn ura Bruinsissa alkoi kuitenkin sormen murtumisella heti ensimmäisissa treeneissä, joten Connollyn vaikutus joukkueeseen nähdään vasta tänä kautena. Itse olen ainakin innoissani, koska Connolly taklaa ja pelaa fyysisesti. Lisäksi herralla on erinomainen laukaus ja rightin-maila, joista on varmasti hyötyä kauden aikana. Onnistuessaan potentiaalinen 25-30 maalin kaveri. Muita uusia fyysisen pelin taitajia joukkueessa on Anaheimista saapunut Matt Beleskey ja Floridasta treidattu lähes kaksi metrinen Jimmy Hayes.
  • Ryan Spooner ja Pastrnak on vuoden vanhempia ja mukana rosterissa heti kauden alusta alkaen. Kumpainenkin esitti jo viime vuonna vahvaa peliä ja paikkasivat erinomaisesti loukkaantumisista kärsinyttä Bruinsia. Etenkin Pastrnakilta odotan pirteää hyökkäyspeliä ja apua Bruinsin maalinteko sektorille. Spoonerin tilanne on hankalampi, koska sentterin tontilla ykkös- ja kakkosmiehen paikat menee ilman loukkaantumisia Krejcille ja Bergeronille vielä usean vuoden ajan.
  • Tänä vuonna joukkueessa on kunnon kilpailua. Viime kaudella monet kaverit kävelivät kärkiketjuihin vanhoilla meriiteillä. Etenkin laituriosastolla on vähintään 6 kaveria, joista kuka tahansa voi pelata kärkiketjuissa ja YV:llä: Beleskey, Erickson, Pastrnak, Connolly, Hayes ja Marchand. Myös sentterin paikalle on positiivista ylitarjontaa: Krejci, Bergeron, Spooner, Kelly, Kemppainen...
  • Puolustus heikkeni Hamiltonilla, mutta välitöntä vaikutusta joukkueen iskukykyyn tällä ei mielestäni ole. Kieltämättä Dougie naputteli vime kaudella kovat tehot 10+32 (YV:llä 5+10), mutta samaan aikaan hän oli myös joukkueen epävarmimpia puolustuspäässä (+/- tilasto -3). Hamiltonia paikkaamaan rosteriin on hankittu Matt Irwin ja  Colin Miller - tuntemattomia monelle, mutta potentiaalia löytyy. Alustavasti Matt Irwin aloittaa kokoonpanossa ja C. Miller on haastajan asemassa. Colin Milleristä täytyy vielä nostaa esille se fakta, että hän oli viime vuonna AHL:n nopein luistelija + omasi kovimman laukaksen! Aikamoinen kombo! Myös Matt Irwin omaa kovan lämärin ja hänet nähdään varmasti kauden aikana YV:ssä viivamiehenä.
  • Lisäksi rosterista löytyy ennestään Kevan Miller, joka vietti puolet viime kaudesta loukkaantuneiden listalla. Kevan on ollut joukkueen luotettavimpia puolustajia jo parin kauden ajan ja joukkueen kärkinimiä plus/miinus tilastossa: NHL:ssä 88 peliä, +40.
  • Kokonaisuutena alakerta näyttää hyvältä ja tälläkin osastolla on mukavaa kilpailua pelipaikoittain. Lisäksi joukkueen palkkakatossa on tilaa 4,7 miljoonaa, jolla on huhuttu hankittavan vahvistuksia alakertaan. Niminä huhuissa on pyöritelty Cody Fransonia ja Marek Židlickýä. Itse toivon, että 38-vuotiaan Židlickýn kelkkaan ei kuitenkaan lähdettäisi, vaan annettaisiin mieluummin mahdollisuus nuoremmille kavereille. Cody Franson taas saattaa olla liian kallis kaveri palkkakattoa ajatellen.
Yhden kysymysmerkin kauden alla luo myös uusi jatkoaikasääntö - jatkossa jatkoajat pelataan 3vs3 pelinä. Viime vuonna Bruins joutui jatkoajalle huimat 27 kertaa runkosarjan aikana, joten jos sama meno jatkuu, niin uuden säännön merkitys saattaa olla hyvinkin ratkaiseva. Noista 27 pelistä muuten 9 päättyi Bruinsin voittoon jatkoajalla, tappio jatkoajalla taas tuli 4 kertaa. Rankkareille noista peleistä meni 14, joista Bruins voitti vain 4.

https://www.behance.net/gallery/4080897/Boston-Bruins-Posters

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti