keskiviikko 29. elokuuta 2018

Cubot Max käyttötesti jatkuu - 2 viikkoa plakkarissa

Cubot Max - puhelin on ollut nyt käytössäni noin kahden viikon ajan ja isoja ongelmia ei ole tullut vastaan.

Suurin ongelma ensimmäisten päivien aikana oli akun hupeneminen lepotilassa. 

En oikein saanut selville mikä akkua kulutti, mutta yleensä yönaikana puhelimen akusta katosi mystisesti 20-30 prosenttia. Ongelman ratkaisi kuitenkin Play-kaupasta löytämäni sovellus: Kaspersky Battery Life, jonka myötä ns. Battery Draining lepotilassa loppui. Ja nyt akku kestää 2-3 päivää riippuen käytöstä.


Puhelimesta löytyy myös kätevä ominaisuus, jolla luurin saa sammumaan ja avautumaan haluamana kellon lyömänä. Itse sammutan luurin tämän avulla aina yöksi.


Tämä ominaisuus säästää akkua entisestään ja puhelin ei ala turhia jumittamaan, kun sen sulkee säännöllisesti. Ja kun uudelleen käynnistys tapahtuu vielä yöllä, niin sitä ei edes huomaa.

Luurin tiedonsiirto-ominaisuudet wifissä pelittää hyvin ja kantama on hyvä. 

 

Puhelimesta löytyy Wifi joka toimii sekä 2.4 ja 5 Ghz taajuudella ja jälkimmäisellä nopeudet on lähellä 90 Mbit/s, eli todella hyvät (2 Ghz verkossa nopeus 50 megaa/s). Monessa kalliimmassakaan puhelimessa ei ole tukea 5 Ghz wifi -verkolle, joten tämä iso plussa. Mobiilidataa en ole juuri testannut, koska puhelin on suurelta osin kotikäytössä.

Puhelimen heikompi resoluutio (720x1280 px) ei näy arkikäytössä mitenkään ja en ole sitä edes muistanut. Näyttö on tarkka ja kirkas.

 

Paketista käyttöön otettuna silmään osuu lähinnä luurin jättikokoiset kuvakkeet, joita mahtui aloitusnäytölle vain muutama (vasenkuva). Tällä moodilla mieleen tulee lähinnä vanhuksille suunnattu Doro-puhelin. Tämäkin probleema ratkesi kuitenkin ilmaiseksi Play-kaupan kautta, kun luuriin asentaa esim. Nova-launcherin, jolla saa aloitusnäkymää muokattua muutamaa astetta sirommaksi (oikeanpuoleinen kuva).

Olen pelannut puhelimella jonkin verran myös pelejä ja etenkin ammuskelupeli ShadowGunia.


Peli pyörii sujuvasti ilman pätkimistä. Kyseessä on vielä nettipeli jossa pelataan toisia pelaajia vastaan, joten myös datan pitää liikkua sulavasti. Kuvassa näkyvällä GamePadilla pelaaminen on aika lähellä vanhempien konsolien pelikokemusta (hyvässä mielessä).

Kokonaisuutena 85 euron puhelin on osoittautunut todella hyväksi. Jos puhelinta vertaa esim Samsungin J3 tai halvimpiin Huawein puhelimiin, niin mieluummin minä tämän otan, näyttö on tarkempi ja tehot paremmat. Lisäksi suuri 6 tuuman näyttö on erinomainen kaveri sohvalla rötvätessä.

Tätä voi suositella monelle juniorille tai seniorille ensipuhelimeksi, koska: Halpa, Suht tehokas ja helppo käyttää kuten kaikkia Androideja. Suuri näyttö voi jakaa mielipiteet.

Miinuksena luurissa on akun lataaminen, joka on hi-das-ta ja se kannattaakin ajoittaa yön tunneiksi. Täyteen lataus kestää noin 4,5 tuntia.

tiistai 14. elokuuta 2018

Youtube: Cubot Max - iso ja edullinen älypuhelin arvostelussa

Pari viikkoa sitten kirjoittelin edullisen kiinaluurin tilauksesta. Hankin siis Amazon.de sivustolta Cubot Max -puhelimen hintaan 84,99 euroa. Nyt luuri saapui ja olen päässyt testaamaan laitetta parin päivän ajan.

Aikaisempi tekstini Cubot Max -tilauksesta.

Lyhyesti puhelimen valttikortteja on:
- Iso 6 " näyttö
- Iso 4100 mha akku
- Ok tehot paperilla: 3 GB RAM ja 32 Gb ROM
- Ja tietenkin halpa hinta.

Alla kolmen minuutin Youtube-video laitteen ominaisuuksista ja toiminnasta peruskäytössä.


Lyhyesti sanottuna puhelin yllätti todella positiivisesti. Laite sopii kivasti Twitterin, Instagramin, YouTuben, Netflixin ym. käyttöön.

Luurissa on riittävästi tehoja myös pelaamiseen, jos grafiikoita ei laita aivan tappiin. Omaan käteen tämän kokoinen puhelin sopii paljon paremmin kuin 7-8 tuuman tabletti.

Paperilla laitteen huonoksi puoleksi oli nostettu näyttö, mutta itse en ainakaan heikompaa resoluutiota käytössä huomaa. Etenkin kun asensin puhelimeen launcheriksi Nova Launcherin, jolla näytölle aseteltavia kuvakkeita saa muokattua sirommaksi. 

Lisätietoja kannattaa kuitenkin tsekata videolta. Tämäkin blogi tuli muuten naputeltua kasaan Cubot Maxilla vajaassa vartissa. Puhelin sopii hyvin myös tähän käyttöön. 

Vahva ostosuositus 85 euron hinnalla.


Erikoishuomiona vielä se, että luuri tukee wifissä myös nopeampaa 5 Ghz taajuutta ja itse pääsin puhelimella 85 megan datansiirtonopeuksiin. Myöskään turhia kiinasoftia ei puhelimeen ole asennettuna. Lisäksi käyttöjärjestelmän saa ihan suomen kielellä.

Miinusta tulee heikosta kamerasta ja siitä, että puhelimen iso akku latautuu hitaasti, etenkin kun puhelimessa vielä ns. vanhan mallinen latauspiuha. Myöskään sormenjälkitunnistinta ei löydy.

perjantai 3. elokuuta 2018

25 euron investoinnilla triplasti hauskuutta mobiilipeleihin!

Hommasin langattoman gamepad iPega 9078:n android puhelimille/tableteille. Hintaa ohjaimelle tuli postikuluineen 25 euroa ja toimitusaika oli 3 päivää. Eli kauaa ei tarvinnut venailla. Tilauksen tein sivustolta: www.maxgaming.fi

Ohjain toimii myös Windows koneilla, Macilla ja monella muullakin värkillä, johon sen vaan saa liitettyä Bluetoothilla. Itse kuitenkin hommasin sen puhelimelle ja phabletille pelien kaveriksi.

GT Racing 2 


Ensivaikutelma ohjaimesta oli hieman epäilevä. Ohjain on kevyt ja  halpa, koska monet vastaavat ohjaimet maksavat yli 50 euroa. Epäilyt kuitenkin hälvenivät, kun sain ohjaimen paritettua Sonyn Z Ultra puhelimeeni. Tosin bluetoothin liittäminen ei onnistunut sekunnissa, koska bluetoothin merkkivalo ei meinaa erota virtavalosta ja oli hieman arpapeliä milloin Bluetooth "paritus" on päällä.

Ohjain oli kuitenkin täysin yhteensopiva kaikkien kolmen pelini kanssa, jotka puhelimesta ennakkoon löytyivät: Sonic 2, GT Racing 2 ja Walking Dead. Edes mitään asetuksia ei tarvinut vaihdella, vaan ohjain toimi samantien.

Pelituntuma oli todella hyvä jokaisen pelin kanssa. Etenkin ammuskelu ja autopelit heräsivät uudelleen henkiin vrt. siihen, että kontrollit on kosketusnäytöllä. Myös Sonic-siilillä hyppiminen oli satakertaa tarkempaa ja helpompaa kuin ennen, melkein tuli mieleen vanhan Sega Mega Driven pelikokemys. Kun mukaan otti vielä kuulokkeet ja sääti volumet kaakkoon, niin fiilis nousi todellakin Nextille Levelille! Aikaisemmin en ole jaksanut pelejä puhelimella pelata, mutta nyt taisi tilanne muuttua.

Myöhemmin latailin puhelimeeni uusia pelejä Play-kaupasta, mutta sen jälkeen tuuri ei ollutkaan aivan yhtä hyvä kuin alussa, sillä jokaisessa pelissä ei ole Gamepad Controller -tukea.

Seuraavat pelit kuitenkin tukevat Gamepadia ja toimivat hyvin (itse testattu):
- NBA Jam - korispeli (hinta 5,49 €)
- UNKILLED - Zombi räiskintä (ilmainen) (joutui itse määrittämään controllit asetuksista).
- Modern Compat Versus - ammuskelupeli (ilmainen)

Youtubesta löytää myös hyvin erilaisia esittelyjä peleistä, jotka padin kanssa toimivat.
Youtube.com: Android+games+gamepad+support  ... näistä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.

Toivottavasti myös Androidille syksyllä julkaistava Fortnite tukee Gamepad -pelaamista (sormet ristissä).


Ohjaimen on mukana myös teline johon saa puhelimen asetettua. Teline on kuitenkin sen verran kapea että 6'4 tuuman Sony ei telineeseen mahtunut. Tosin 6 tuuman Huawei Mate Lite 10 solahti paikalle helposti. Teline vaikuttaa melko tukevalta, etenkin jos puhelimessa on silikoniset suojakuoret ympärillä.

Kokonaisuutena ohjaimen ostaminen vaikuttaa menestykseltä. Parhaiten käytetty 25 euroa aikoihin. Toivottavasti kestävyyskin on hyvällä tasolla. Suosittelen!

torstai 2. elokuuta 2018

Jos saat maksettua tuotteen osamaksulla ilman kuluja, niin se kannattaa aina.

Ai miksi?

Jos ostat 300 euron puhelimen operaattorilta 3 vuoden korottomalla osamaksulla ja sijoitat puhelimen hinnan esim. rahastoon, niin olet sopimuksen keston aikana saanut pääomalle tuottoa.  Viime vuosina 10% vuosituotto on ollut aika normi, eli kolmessa vuodessa 300 euroa on muuttunut 400 euroksi. Toki tuotosta menee vero, mutta olet kuitenkin saanut puhelimen "25% halvemmalla" kun tuotto huomioidaan puhelimen hinnassa.


Hyvällä tuurilla sijoituksesi saattaa jopa tuplata rahasi, etenkin jos sijoitat rahat yksittäisiin osakkeisiin. Toki huonolla tuurilla sijoitus voi tehdä myös tappiota, etenkin jos otat isompaa riskiä, mutta mielestäni tämäkään ei ole katastrofi, koska olet maksanut puhelinta 8 euroa / kk ja harva edes huomaa tällaista maksua tilillään.


Eli ei vaan kun puhelinkaupoille ja säästämään!






maanantai 30. heinäkuuta 2018

Cubot Max - 6 tuuman puhelin Kiinasta

Tuli tilattua Saksan Amazonista (amazon.de) kiinalainen älypuhelin Cubot Max super edullisella 84,99 euron hinnalla! Aluksi luuri oli tarjouksessa 99 euroa, mutta puolipäivää arvottuani puhelin ilmestyi vielä ns. Flash diileihin ja hinnasta lähti vielä 15 € veks, mikä sinetöi tilaukseni.

Pikaisella Googletuksella puhelinta on ollut myynnissä 120-130  euron hintaan riippuen sivustosta + jos tilauksen tekee suoraan kiinasta, niin on vaara että hintaan tulee päälle vielä alvit ja tullit, joten löytämäni diili vaikutti hyvälle, koska saksasta tilatessa ei ole vaarana lisäkuluja + takuuasiat voi toimia Amazonin kanssa paremmin.

- Paperilla Cubot herätti mielenkiintoni, koska siinä on iso 6 tuuman näyttö (suurimpia näyttöjä markkinoilla).
- 3 gigaa RAM muistia ja 32 gigaa tallennustilaa (yleensä halppisluureissa 2 Gigaa / 16 gigaa).
- Plussana myös suuri 4100 mAh akku, jolla luvataan käyttöaikaa 1 - 2 vuorokautta. (isoimpia akkuja markkinoilla).
- Lisäksi useissa youtube arvosteluissa puhelin oli saanut hyvät arvostelut hintaansa nähden.

Itse en tykkää varsinaisista tableteista, koska niitä on ison kokonsa takia hankala käsitellä sohvalla löhötessä, joten valintani on mieluummin phablet-koon puhelimet, jotka on kevyitä ja niillä voi tarvittaessa myös soittaa.

Huonoja puolia puhelimessa on speksien mukaan näytön tarkkuus, joka on vain 720x1280 pikseliä. Tosin testeissa tätä ei pidetty isona puutteena. Plussana tässä on se, että matalamman tarkkuuden näytöt kuluttaa vähemmän virtaa ja akku kestää pidempään. Myöskään sormenjälki tunnistinta ei ole.

Arvosteluissa miinus puolina koettiin lähinnä etukamera, jota pidettiin surkeana. Onneksi en ole mikään selfieaddikti, niin en koe tätä ennakkoon suurena puutteena.

Nyt pitäisi vielä odottaa kaksi viikkoa että puhelin tulee kotiin. Valitsin Amazonilta ilmaisen toimituksen, joten toimitusaika on reilu kaksi viikkoa. Ilmeisesti odottelevat, jos vaikka Suomen suuntaan lähtisi muitakin paketteja ja lähetys laitetaan matkaan vasta 13.8. maanantaina.

Kun luuri saapuu kotiin, niin tarkoituksena tehdä video puhelimen ominaisuuksista, käytöstä ja kertoa kokemuksia siitä miten puhelin soveltuu nettiselailuun, videoiden katseluun ja testataan vielä muutamia pelejäkin. Puhelimen käyttötarkoitus on ns. kakkosluuri.

Tässä vielä valmistajan sivulta Cubot Max speksit



torstai 21. syyskuuta 2017

Fantasy Hockey Liigat alkaa: vinkkejä draftiin!

NHL-kauden startti lähestyy ja se tarkoittaa myös Fantasy Hockey draftien alkamista.

Moni miettii ja arpoo ketkä olisi parhaita pelaajavalintoja draftiin - tähän kysymykseen ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa vastausta. Pelaajien hyvyys nimittäin perustuu täysin Fantasy Liigan sääntöihin ja asetuksiin.




" Selvitä liigan säännöt ja varaa pelaajat sen mukaan."
  1. Miten pisteet lasketaan? Tuleeko pisteitä tehopisteistä vai onko mukana myös muita kategorioita (B-kategoriat), esim. taklaukset, blokit, aloitukset jne.
  2. Onko liiga ns. kategorioihin perustuva vai lasketaanko pisteet vain yhteen, kuten HockeyGM ja Liigapörssi -alustoilla? Jos pisteet lasketaan vain yhteen, niin ei ole väliä mistä kategorioista pisteet syntyvät.
  3. Onko kyseessä yhden kauden liiga vai jatkuuko liiga osittain edellisen kauden pelaajilla? Jos kyseessä ns. Keeper-liiga, niin kannattaa panostaa myös pelaajan tulevaan potentiaaliin.
  4. Mikä on pisteiden painotus? Onko mukana paljon B-kategorioita vai onko kuitenkin paljon tehopisteisiin liittyviä pisteitä: YV-maalit, YV-syötöt, laukaukset, tehopisteet jne.
  5. Mikä on maalivahtien rooli?Jos mukana on paljon maalivahtien kategorioita, niin 2 hyvää maalivahtia voi rohmuta hurjanmäärän pisteitä (2 maalivahti vs 15 kenttäpelaajaa). Yhden hyvän kenttäpelaajan vaikutus on kuitenkin suht pieni verrattuna maalivahtiin.
  6. Miten pelaajien pelipaikat on määritetty? Eli pitääkö joukkueessa olla aina X-määrä jokaista pelipaikkaa (RW, LW, C) vai onko pelipaikat vain Forward/Defender? Esimerkiksi hyviä RW-spotin pelaajia on yleensä vapaana kaikista vähiten.
Jos liigassa on paljon B-kategorioita ja suht vähän pisteisiin perustuvia tilastoja, niin monet pistepörssin nimekkäät kärkinimet on syytä jättää Draftissa myöhäisemmille kierroksille. Tai ainaki niiden valintaa kannattaa harkita hieman.

Esimerkiksi Patrick Kane (Chi) ei ole kovinkaan monipuolinen pelaaja:
+ paljon tehopisteitä (80-90) ja maaleja (35-45)
- vähän taklauksia ja jäähyjä
- ei lainkaan aloituksia koska pelaa laidalla.

Verrokkina Brandon Dubinsky (CLS)- Kohtalaisesti tehopisteitä (35-45 pts)
+ Paljon taklauksia
+ Suht paljon jäähyjä
+ Paljon aloituksia

Viime kaudella Dubinsky voitti Kanen kategorioissa 6-4 (meidän liigan pisteytys)

Dubinsky saattaa siis tuoda Fantasy joukkueelle enemmän lisäarvoa kuin Kane, vaikka oikeassa elämässä tilanne olisi täysin päinvastoin. Toki yleensä tehopisteisiin perustuvia kategorioita voi olla liigassa mukana enemmän (kuin meidän liigassa), joten sitä kautta pistenikkareiden arvostus voi olla korkeampi. 

Toki Kane ja Dubinsky pelaavat tällä kaudella myös eri pelipaikoilla, niin vertailu on hankalaa, mutta viime kaudella Dubinskillä oli myös RW-pelipaikka, jolloin pelaajaa pystyi peluuttamaan myös laidalla. (Pelipaikkoja saattaa tulla kauden mittaan lisää, sen mukaan millä paikalla pelaajaa oikeassa elämässä pelaa.).

Loppuun omat tärpit drafteihin

Tässä omat tärpit drafteihin kategorioista sen enempää välittämättä:

1. Jordan Eberle (RW) siirtyi kesällä Edmontonista Islanderssiin. On pelannut Tavaresin rinnalla maajoukkueessa, kemia saattaa löytyä taalaliigassakin. Potentiaalinen 30 maalin kaveri.
" Yksipuolinen hyökkäyspääntekijä." 

2. Anthony Mantha (RW) rooli kasvoi viime kauden edetessä Red Wingsin rosterissa. Teki viime kaudella suht vähäsellä peliajalla 17 maalia (60 pelissä). Roolin osuessa kohdille saattaa lähestyä 30 maalin rajapyykkiä köykäisessä Red Wingsissä. 
" Isokokoinen, kerää myös taklauksia."

3. Rickard Rakell (LW-C) teki jo viime kaudella kuin huomaamatta 33 maalia. Tällä kaudella rooli vain kasvaa, koska Kesler lasaretissa jouluun asti.
" Monipuolinen pelaajaa monessa kategoriassa".

4. Jonathan Drouin (LW,RW) siirtyi kesällä Tampasta Montreliin. Oletettavasti rooli kasvaa roimasti ja Drouinilta on lupa odottaa tehopisteitä. Mutta onko Kanadan paineet liikaa?
" Yksipuolinen hyökkäyspääntekijä. Molemmat laituripaikat tuo lisäarvoa."

5. Vegas Golden Knights: Kannattaa ottaa seurantaan koko joukkue, koska moni pelaaja saattaa saada huomattavasti isompaa roolia kuin edellisellä kaudella. Itse pidän ainakin silmällä koko Vegasin ykkösketjua: Jonathan Marchessault - Vadim Shipachyov - James Neal.

Onnea Drafteihin!

Tässä vielä linkki vanhempaan blogitekstiini, jossa esitellään eri Fantasy Liigojen eroja:

Fantasy-Hockey-league -esittely

tiistai 5. syyskuuta 2017

Mikä puhelinliittymä koululaiselle tai eskariin?

Moni varmaan miettii tällä hetkellä mikä liittymä kannattaa hankkia pienelle koululaiselle tai eskarilaiselle. Itsellä on tähän ainoastaan yksi vaihtoehto: latausliittymä.

"Hanki lapsellesi latausliittymä."

Latausliittymä on paras vakuutus suurien puhelinlaskujen varalle. Vaikka liittymään hankkisi mitä tahansa viihde-estoja ja saldorajoja, niin saldo voi aina moninkertaistua - kun äidin ja isän pienet kullan nuput keksivät jonkun mukavan tavan kiertää asetettuja estoja.

Latausliittymässä pahin mitä voi tapahtua on se, että liittymälle ladattu saldo katoaa turhuuteen.

Yleisesti latausliittymänä on pidetty ns. Ärrältä heti mukaan saatavia Prepaid-liittymiä, jossa aloituspakettiin sisältyy 10 euroa puheaikaa ja liittymään voi ladata lisää saldoa netissä tai Ärrällä. Latausliittymät ovat kuitenkin kehittyneet viimevuosina melkoisesti ja ainakin Saunalahdella on todella monipuolisia ominaisuuksia myös latausliittymiin.

Tarjolla on erilaisia puhe-, viesti- ja datapaketteja, joiden laskutus vaan tapahtuu etukäteen.

- Tällainen muokattava latausliittymä edellyttää kuitenkin liittymäsopimuksen tekemistä.
- Hyötynä tehdystä sopimuksesta on se, että pääset tarkkailemaan ja hallitsemaan liittymää myös etänä operaattorin omasta nettipalvelusta.
- Jos ostat "hetivalmiin" prepaid-liittymän, niin liittymää ei pysty yleensä muokkaamaan, koska liittymää ei rekisteröidä kenenkään nimiin.

Yksi Saunalahden latausliittymistä on minuuttihintainen Saunalahti Norppa, johon on mahdollista ottaa mukaan myös datapaketti.




Liittymää voi halutessaan käyttää myös kurinpidollisiin toimiin

Saunalahdella netissä toimivat liittymän muokkaukset toimivat todella näppärästi. Netissä voit muokata liittymän tyyppiä, ostaa lisäsaldoa ja lisäpaketteja.

Lisäksi voit seurata liittymän käyttöä realiajassa: paljon puheluita soitetaan ja etenkin kuinka paljon data liikkuu. Ja mikä parasta! Voit myös hallita liittymän datapalveluita etänä. Eli jos sinusta tuntuu, että lapsesi käyttää puhelinta päivät pitkät, niin voit parilla klikkauksella estää netin käytön kokonaan. Näppärää.




Valinta estää liittymältä kaikki tiedonsiirtoyhteydet Suomessa ja ulkomailla. Muutos astuu voimaan muutamassa minuutissa.

Hyvää sauniksen latausliittymissä on myös se, että saldon loppuessa voit vielä puhua 5 minuuttia ja lähettää 5 viestiä. Ja vastaaminenhan onnistuu aina, vaikka saldo olisikin tapissa.

Lisätietoja Saunalahden muista latausliittymä vaihtoehdoista löydät alla olevasta linkistä.

P.s. En ole Saunalahden tai Elisan palveluksessa. Olen ainoastaan tyytyväinen asiakas, joka työskennellyt aikaisemmin matkapuhelin alalla reilu 10 vuotta.

Saunalahden latausliittymät (Elisa)

tiistai 15. elokuuta 2017

Vuoden tauon jälkeen Valioliigassa: Newcastle United!

Newcastlessa on taas vietetty vuosi ilman valioliigaa, mutta nyt odottelu on ohi ja kausi startattiin
0-2 tappiolla Spurssille. Ottelu oli hyvin hanskassa ekan puoliajan alkuun asti, kunnes Shelvey hölmöili itselleen punaisen kortin. Sen jälkeen matsin luonne kääntyi täysin ja Spurs käveli kahden maalin voittoon (ja enempäänkin oli ainekset).

Newcastlen peli-ilme näytti kuitenkin hyvältä ja puolustus tuntui pitävältä. Ainakin edellisten kausien Steven Tayloreihin ja Titus Brambleihin verrattuna. Myös joukkueen palkkarakenne on parasta pitkään aikaan.

KESÄTAUKO

Newcastlessa ollaan eletty kesällä hiljaiseloa. Ainakin verrattuna edellisten vuosien hulabaloohon. Puntia on käytetty todella maltillisesti ja joukkueen runko on lähes samassa kunnossa kuin viime vuonna Championshipissä.

Kallein hankinta on toistaiseksi Norwichista hankittu wingeri Jacob Murphy. Murphy täydentää laitapelaajien pakkaa, mutta avaukseen kaveri ei ole kauden alkaessa tyrkyllä, koska Atsu on pelannut harjoituspelit todella vahvasti ja Spurs-pelissäkin Atsu oli joukkueen parhaimmistoa. Toiselle laidalla taas pelaa viime kaudella vakuuttanut Ritchie, joka vastaa myös jengin erikoistilanteista.

Keskikentän keskusta on taas vahvistunut Mikel Merinolla ja puolustukseenkin ollaan saatu muutama uusi kaveri: toppari Lejeune ja laitapakki Manquillo, joista jälkimmäinen on tuttu Liverpoolin paidasta.

Alla vielä kesän siirrot kokonaisuudessaan.

Sisään: Jacob Murphy (Norwich, £12m), Christian Atsu (lainan lunastus £6.2m), Florian Lejeune (Eibar, £8.7m), Javier Manquillo (Atletico Madrid, £4m), Mikel Merino (Borussia Dortmund, loan)

Ulos: Daryl Murphy (Nottingham Forest, £2m), Lewis Gibson (Everton, £6m), Kevin Mbabu (Young Boys, undisclosed), Matz Sels (Anderlecht, loan), Vurnon Anita (Leeds, free), Yoan Gouffran (Goztepe, free), Adam Armstrong (Bolton, loan)

Harjoituskausi sujui joukkueelta hyvin. Isoilta loukkaantumisilta vältyttiin ja pelit sujuivat hyvin. Tosin vastustajat eivät olleet aivan parhaasta päästä.

Pre-season pelit:
July 14: Hearts 1-2 Newcastle (Gayle 2)
July 22: Preston 1-1 Newcastle (Mitrovic)
July 26: Bradford City 0-4 Newcastle (Murphy 2, Mitrovic, Gayle)
July 29: Mainz 2-1 Newcastle (Gamez)
Aug 2: Wolfsburg 1-3 Newcastle (Mitrovic, Ritchie, Atsu)
Aug 5: Newcastle 2-0 Hellas Verona (Perez, Atsu)

Pre-Season tehot:
Gayle (3 goals, 1 assist)
Atsu (2 goals, 4 assists)
Ritchie (1 goal)
Shelvey (2 assists)
Dummet (1 assist)
Murphy (2 goals)
De Jong 1 assist)
Aarons (2 assist)
Mitrovic (3 goals)
Gamez (1 goal)

Peliminuutit harjoitus kaudella.
394 Lejeune CB
366 Clark CB /LB
334 Shelvey CM
329 Dummett LB
314 Atsu LW/RW
312 Hayden CM
307 Perez FC
302 Elliot GK
----------------------
289 Mitrovic ST
283 Diame CM
273 Mbemba CB/RB
265 De Jong AMC
256 Manquillo RB / LB
250 Ritchie RW / LW
211 Aarons LW /RW
-----------------------
196 Murphy RW / LW
180 Gayle ST
166 Gamez LB / RB
146 Colback CM
131 Darlow GK
117 Yedlin RB
107 Woodman GK
-----------------------
91 Lascelles CB
73 Hanley CB
68 Saivet AMC
62 Haidara LB
57 Merino CM
28 Roberts
28 Armstrong ST
15 Lazaar LB

Alla vielä linkki joukkueen nykyiseen sopimustilanteeseen:
https://www.transfermarkt.co.uk/newcastle-united/kader/verein/762/saison_id/2017

Oma arvio kaudesta on että kausi menee tiukasti alemmassa keskikastissa sijoilla 13-16. Alkukauden otteluohjelma on helpohko, joten pisteitä on saatava heti reilummin, jotta paniikki ja paine ei yllätä. Useat matsit näyttävät sijoittuvan sunnuntaille, joten luvassa on mukavasti TV-pelejä.

SU 13 Aug 15:30 - Spurs (H)
SU 20 Aug 15:30 - Huddersfield (A)
LA 26 Aug 17:00 - West Ham (H)
SU 10 Sep 18:00 - Swansea (A)
LA 16 Sep 17:00 - Stoke (H)
SU 24 Sep 18:00 - Brighton (A)
SU 01 Oct 18:30 - Liverpool (H)



VAHVISTUKSIA KAIVATAAN, MUTTA KASSA EI ANNA MYÖDEN

Rosteri kaipaisi edelleen joitakin vahvistuksia. Etenkin maalivahti osasto on hieman ohuen oloinen, kuten myös hyökkäyspää. Maalivahteihin tuskin kaadutaan, mutta maaleja pitäisi saada aikaiseksi ja siksi Gayle kaipaisi jotain vaihtoehtoa rinnalleen, koska Mitro ei ilmeisesti ole ratkaisu maalinteko ongelmiin, vaikka Pre-Seasonilla hyvin pelasikin.Tämä kausi on taloudellisesti kuitenkin vaikein putoamisen jälkeen, koska tämä on eka kesä, kun joukkue ei saanut TV-rahoja edellisestä valioliigakaudesta, mikä perustuu sarjasijoitukseen. Vaan tilille kolahti ainoastaan putoaja joukkueiden "laskuvarjoraha" joka on 55% edellisten kausien tv-tuloista. Newcastlella tämä tarkoitti aiemmin 81 miljoonaa - mutta nyt vain 44 miljoonaa.

Viime vuonna tv-tulot olisi ollut vielä ennätysluokkaa ja Sunderlandkin sai lähes 100 miljoonaa viimeisestä sijastaan, joten paljosta jäi Newcastle paitsi. Nykyään stadion tulot on kuitenkin pientä verrattuna tv-rahoihin.

Olettevasti tämä kausi mennään tiukalla budjetilla, koska omistaja Ashely ei halua enää omia rahojaan pelaajasiirtoihin tuhlata. Jos säilytään, niin ensi kaudelle siirtokassassa on varmaan 50 miljoonan luokkaa, kun tilille tulee taas valioliigan TV-rahat.

Tosin ei tuo rahakaan mitään ole taannut viime vuosina ... Thauvin, Mitro, Mbemba.... yhteensä + 40 (£) miljoonaa, joten ihan mukava seurata kautta kun pelaajiin ei syydetä puntia päättömästi.

Eka peli näytti kuitenkin ihan hyvältä vaikka vastassa oli yksi mestari kandidaatti.

Tässä vielä oma "ihanne" kokoonpanoni kaudelle 2017-18 (ilman mahdollisia hankintoja).




torstai 6. lokakuuta 2016

Fantasy Hockey 2016-17: Poimi Draftista

NHL-kauden 2016-17 startti on enää alle viikon päässä. Vielä on jäljellä kuitenkin monet Fantasy Hockey Draftit, joten tässä muutama tipsi niitä varten. Nämä uskaltaa laittaa nyt jakoon, kun omat draftit on saatu hoidettua alta pois.


1. Hyvän pelaajan Fantasy-liigaan määrittää aina liigan pisteytys, joten tsekkaa se ekana.
2. Jos liiga perustuu pelkkiin tehopisteisiin, niin Komarov ei ole paras valinta.
3. mutta jos myös taklaukset ja jäähyt huomioidaan, niin Leksan arvo nousikin juuri parin piirun verran.
4. Huomioi lisäksi onko kyseessä ns. 'Keeper' liiga - eli jatkaako osa pelaajistasi seuraavalle kaudelle. Tällöin kannattaa suosia nuoria ja kehittyviä pelaajia.



Seuraavassa listassa omia valintoja tulevalle kaudelle. Olen keskittynyt hieman myöhäisempiin valintoihin, jotka eivät mene draftin ekoilla kierroksilla. Pelipaikat on merkatty Yahoo! Fantasyn mukaan.

Dylan Larkin RW / C
Tälle kaudelle Yahoo on karsinut monen pelaajan tuplapelipaikkoja, eli aloituksia voittavia laitureita on vaikea löytyy. Dylan Larkin pelasi viime kaudella laiturina, mutta Datsjukin lähdön jälkeen Larkinia ollaan istutettu sentterin tontille, joten kaveri tulee oletattavasti keräämään aloitusvoittoja Red Wingsin kärkiketjun sentterinä. Oletettavasti herran YV-vastuu myös kasvaa, joten viime kauden tehopisteet tulevat lisääntymään. Viime kaudella tehot 23+22, joista YV:llä vain 5 pts

Jordan Eberle RW
Eberlen ura on polkenut paikallaan useamman kauden ajan. Maalimäärät on jäänyt kaudesta toiseen alle kolmenkymmenen, mutta nyt on potentiaalia jopa päästä jopa lähelle 40 häkkiä, koska Eberleä ollaan istuttamassa Connor McDavidin rinnalle ykkösketjuun. Eberlellä on edelleen potentiaalia kovaksi maalinsylkijäksi, tämän on todistanut useat maajoukkue pelit, joissa Eberle on nakuttanut kovia tehoja huippusentterin rinnalla. Kyseessä on aika yksipuolinen pelaaja Fantasyä ajatellen, mutta viime kauden YV-pisteet (11) voi vähintään tuplaantua ja maalisarakkeeseen saattaa tulla se 10 häkkiä lisää: 25 -> 35 maalia.

Andrei Vasilevskiy G
Vasilevskiy on pientä hakuammuntaa, mutta voi osuessaan olla loistava viimeisten kierroksien valinta, etenkin 'Keeper' liigoihin. Tampan palkkakatto on tapissa ja vielä pitäisi sorvata sopparia Kucheroville, joten Ben Bishop on lähtökuopissa. Big Ben ei ehkä lähde vielä tänä kautena, mutta joka tapauksessa Vasilevskin vastuu tulee kasvamaan viime kaudesta. Playoffeissa venäläinen kuitenkin jo todisti, että pystyy pelaamaan kovissa paikoissa aloittavana kassarina.


Seth Jones, D
Jones treidattiin viime kauden puolessa välissä Nashvillestä Columbukseen. Treidin jälkeen Jonesin YV-aika tuplaantui ja sama kävi tehopisteille. Jones on raamikas kaveri, joten myös taklauksia ja blokkeja on odotettavissa mukavasti. Nyt kesä on harjoiteltu uuden joukkueen kanssa, joten tulee varmasti vielä nostamaan tasoaan. Saa myös vastuuta reilusti, koska hänet treidattiin Columbuksen entiseen keulakuvaan Ryan Johanseniin, joten luottoa löytyy joukkueen johdon suunnalta.


Brock Nelson LW
Viidenneksi listalleni nostan Islandersin Brock Nelsonin. Viime kaudella eniten YV-aikaa kellottaneet Frans Nielsen ja Kyle Okposo siirtyivät kesän aikana muualle, joten saarelaisten ykkös YV:ssä saattaa olla juuri Brock Nelsonin mentävä aukko. Viime kaudella Nelson teki tehot 26+14, mutta YV:llä ei tullut tulosta kuin 3+2, joten tehopisteet saattavat hyvällä lykyllä pompsahtaa 50 pisteen paremmalle puolelle. Nelson saattaa kerätä myös aloitusvoittoja kauden aikana.

Lisätipsejä Fantasyyn voi tulla kyselemään Twitterissä @isotuoppi 

torstai 22. syyskuuta 2016

NHL 2016-17 -RUNKOSARJA ENNUSTUS

NHL-kausi 2016-17 alkaa olla kulman takana. World Cup -matsit on antanut jotain osviittaa ja niiden otteluiden perusteella nuoret starat on ottanut kovia harppauksia kesän aikana. NHL on kuitenkin aivan eri peli ja runkosarja pitkä.

Tein hieman laskelmia ja yritän ennustaa ensi kauden runkosarja sijoituksia. Tämä ennustus perustuu viime kauden tilastoihin ja omiin arvioihini joukkueiden rostereiden kehityksestä kesän aikana. Toki olen lukenut Hockey Newsin kausiennakoita ja muita julkaisuja, joihin arvioni perustan, mutta suoraan en ole mitään dataa tässä laskelmassa hyödyntänyt.



Tarkkoja laskukaavoja ja lukuja en aio paljastaa, mutta tässä hieman selvennystä kuinka alla olevat pisteet on saatu loihdittua.

- Laskelmien pohjana käytin viime vuoden runkosarja pisteitä.
- Sen jälkeen arvioin joukkueiden rostereiden muutokset ja annoin muutoksille kertoimen (joko positiivisen tai negatiivisen).
- Kertoimen saivat seuraavat osa-alueet:  Corsi 5vs5, Hyökkäys, Puolustus, Maalivahtipeli, YV-peli ja Divarin taso suhteessa joukkueeseen.
- Kehitystä arvioin 5 portaisella asteikoilla: Heikentynyt selvästi, Heikentynyt hieman, Pysynyt vime kauden tasolla, Parantunut hieman, Parantunut selvästi.
- Tämän jälkeen kerroin kaikkien kategorioiden kertoimet keskenään. Kertoimeksi muodostui joko positiivinen tai negatiivinen luku. Tällä luvulla kerroin lopuksi viime kauden runkosarja pisteet, josta tulee sitten arvio tämän kauden pisteistä.

Kokonaisuutena näyttää siltä, että sarjasta tulee viime kautta tasaisempi ja varsinaisia heittopusseja ei ole tänä vuonna montaa. Eniten parantaa Tampa ja Montreal. Sarjan huonoimmaksi joukkueeksi arvioin Caroline Hurricanesin.

- Vihreällä Playoffeihin selviytyvät joukkueet.
- Vierellä viime kauden pisteet vertailun vuoksi.
- Lisäksi lyhyt sanallinen perustelu sijoituksesta.

ITÄ

  


LÄNSI




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Fantasy Premier GW: 1 ja 2 : Tilasto-scouttausta tulevaa ajatellen.

Kaksi ekaa Fantasy Premier peliviikkoa (GameWeek 1 ja 2) on takana päin ja toistaiseksi tehokkaimmat pelaajat on ollut: Agüero ja Zlatan, joista kumpainenkin on nakutellut 22 FPL-pistettä.
- Hyviä tehoja ns. nimimiehistä on saanut myös Coutinho (17 pts), Barkley (15pts), Hazard (14pts)

Usealla kalliilla pelaajalla on pelit alkanut myös huonosti. Toistaiseksi pahiten pettäneitä kalliita vaihtoehtoja on ollut mm: Alexis Sánchez (5 ps), Firmino (4 pts), De Bruyne (6 pts), Vardy (4 pts)...



Nyt onkin tarkoituksena katsoa tilastojen perusteella ketkä Fantasy Premierissä alisuorittaneista pelaajista on todellisuudessa performoinut hyvin: eli päässyt maalipaikoille, antanut vapauttavia syöttöjä, voittanut pääpalloja jne.

LAUKAUKSET JA SYÖTÖT

Laukaisutilaston kärjessä on Coutinho ja Aguero, mutta heidän jälkeen löytyy listoilta monia mielenkiintoisia nimeä, jotka on päässyt laukaisupaikoille jo useamman kerran, mutta maaleja ei ole vielä syntynyt. Llorentella on ottelua kohti 4,5 laukausta ja keskikenttäpelaajista hanakasti on pyssyttänyt Lallana.

Ratkaisevien syöttöjen ykkösenä valioliigassa on yllätysnimi Routledge, joka on tarjoillut ottelua kohti 4,5 "Key passia". Myös seuraavat nimet listalla on pieniä yllätyksiä: Tadic, Milner ja Craig Gardner.


HARHAUTUKSET JA PÄÄPALLOT

Harhautukset ja pääpallot ei suoraan kerro tulevista tehoista, mutta kyllä ne jotain osviittaa antaa. Jos pelaajalla on paljon harhautuksia, niin ainakin hän hakee tilanteita haastamalla ja saa sitä kautta oletettavasti maalipaikkoja - tai vaihtoehtoisesti häntä voidaan rikkoa, mistä taas tuomitaan vapareita ja pilkkuja.  Fantasy Premierissä vapareissa ja pilkuissa kaadettu pelaajahan saa syöttöpisteen.

- Nostona harhauttelijoista on pakko nostaa Pogba ja Hazard, jotka molemmat on ihan omilla luvuillaan. Myös Mahrezin tilastot on erikoisia, sillä hän on ainut TOP10 pelaaja, jolla on selvästi enemmän epäonnistuneita ohitusyrityksiä kuin onnistuneita.

Pääpalloissa kannattaa katsoa voitettuja pääpalloja, koska se kertoo kuinka hyvä pääpelaaja on kyseessä. Myös pääpallotilanteiden kokonaismäärä on merkittävä, koska se kertoo joukkueen pelitavasta, eli jos pääpalloja on paljon, niin oletettavasti joukkue hakee kyseistä pelaajaa usein ja sitä kautta on odotettavissa onnistumisia.

- Pääpallojen ykkönen on Andy Carroll, mutta valitettavasti hän on ilmeisesti sivussa useamman viikon. Muista budjetti vaihtoehdoista kannattaa seurata Diouffua, Llorentea ja tietenkin Negredoa, joka on onnistunut maalinteossa useamman kerran.



Tähän vielä erikseen kuuden suht kalliin pelaajan statsit, joiden kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

 - Näistä mestareista parhaiten alkukaudesta on tilastollisesti performoinut Firminho, joka on laukonut ottelussa keskimäärin 3 kertaa ja antanut 2,5 "avainsyöttöä".
- Selvästi näkymättömin viimekauden onnistujista on ollut Dele Alli.


MAHDOLLISET ONNISTUJAT TULEVILLE KIERROKSILLE

Yllä esitettyihin tilastoihin perustuen nostaisin tuleville kierroksille esille seuraavat pelaajat , jotka eivät ole vielä onnistunut Fantasy pisteiden valossa (huomioitu etenkin edullisempia vaihtoehtoja).

Wayne Routledge (£ 5.0) MIDFIELD: 
- Eniten avainsyöttöjä. Toistaiseksi ollut melko isossa roolissa, vaikka vaihdettiinkin viime matsissa kentältä noin 60 minuutin kohdalla.

Fernando Llorente (£6.5) FORWARD: 
- Vielä ei ole osunut maalipuiden väliin, mutta kuitenkin laukonut 3. eniten. Myös pääpalloissa hyvissä asemissa.

Januzaj (£5.5) MIDFIELD: 
- Harhautellut mukavasti ottelua kohti ja hakenut onnistumisia agressiivisesti. Tulee luultavasti kasvattamaan rooliaan tulevilla kierroksilla.

Dusan Tadic (£7.4) MIDFIELD: 
- Arvo on jo laskenut kymmenyksen, mutta potentiaalia on. Avainsyötöissä liigan 2. ja laukauksissa 7. ja harhautuksissa 11. - VIELÄ ei vaan ole osunut. 



tiistai 16. elokuuta 2016

Newcastlen kirjanpito: Onko järkee vai ei?

Newcastle tippui viime kauden päätteeksi Valioliigasta Championshippiin ja sitä myöden valioliigan 100 miljoonan TV-sopimus alkaa pikku hiljaa kadota horisonttiin.

Kausi 2016-17 on alkanut pahimmalla mahdollisella tavalla ja plakkarissa on kahden ottelun jälkeen pyöreät 0 pistettä. Kausi on vasta alussa ja pelejä jäljellä hurjat 44 kappaletta, mutta näyttää siltä että nousu takaisin valioliigaan ei ole ihan läpihuuto juttu.

Kurkataanpa siis pikkaisen miltä joukkueen taloustilanne näyttää ja mihin suuntaan tilanne voi kehittyä, jos nousua ei heti kauden päätteeksi tulekaan.

Mike Ashley

Joukkueen omistaa miljardööri Mike Ashley. Ashleyn nettovarallisuus vuonna 2016 on Forbesin mukaan n.3 miljardia USD. Todellista konkurssin uhkaa ei siis pitäisi olla, vaikka nousua ei tulisikaan heti kauden päätteeksi. Tosin Ashley tunnetaan tiukkana liikemiehenä ja hän on pyrkinyt pyörittämään joukkuetta sen omilla rahoilla, mikä on mielestäni järkevää. 



Newcastlen taloudellinen historia Ashleyn aikakaudella
  • Ashley osti seuran vuoden 2007 keväällä noin 100 miljoonalla punnalla 
  • Seuraavaksi Ashley maksoi lähes kaikki joukkueen velat pois ja tällä hetkellä Newcastle on velkaa Mike Ashleylle 129 miljoonaa (£). 
  • Ashleyn laina on täysin korotonta.
  • Ennen Ashleyä joukkue oli elänyt yli varojensa kymmenisen vuotta ja joukkue oli melko surkeassa taloudellisessa jamassa.
Ensimmäiset neljä (kolme) kautta Ashleyn alaisuudessa joukkue teki vielä tappiota, mutta sen jälkeen kurssi on saatu käännettyä ja viimeiset 4 julkaistua vuotta on ollut selvästi plussalla. Kaudella 2015/16 pelaajakauppoihin käytettiin hurjat summat rahaa, joten kyseisen vuoden tulos oletettavasti kääntyy pakkasen puolella, kunhan viralliset luvut julkaistaan kevättalvella 2017.


Newcastlen suurin taloudellinen ongelma on ollut jo vuosikausia suuret palkkakulut. Palkkojen perusteella seuran pitäisi taistella säännöllisesti Valioliigan europaikoista, mutta näin on harvemmin käynyt. Pikaisella vilkaisulla Newcastlen palkat näyttää olevan melko hyvin balanssissa, kun vertaa tilannetta esim. Evertoniin, Stokeen ja Sunderlandiin.



Mutta kun pureutuu palkkabudjettiin hieman tarkemmin, niin listalta löytyy aivan järjettömiä liksoja pelaajien tasoon nähden.


Periaatteessa punaisella voisi maalata koko listan, mutta jätetty nyt muutama nimi pois, jotka mahdollisesti ansaitsivat palkkansa sopimuksen tekohetkellä. Tähdellä * merkityt pelaajat on edelleen joukkueen palkanmaksun piirissä.

Tämän kauden palkkarakenne on hyvin samankaltainen kuin viime kaudella. Listalta on poistunut useita nimiä, mutta samaan aikaan joukkue on kuitenkin hankkinut uusia pelaajia kahdeksan kappaletta.

Vaikka palkkarakenne on hurja, etenkin Championshipiin, niin tilanne ei ole katastrofaalinen - ainakaan vielä, koska Valioliigasta pudonneille seuroille annetaan ns. "Laskuvarjorahaa" seuraavat kolme vuotta putoamisesta, jotta joukkueet eivät ajautuisi taloudellisiin ongelmiin tulojen romahdettua. Valioliigalta tulevan kompensaation suuruus perustuu seuran TV-tuloihin edelliseltä kaudelta ja Newcastlella tämä summa on £81 miljoonaa/kausi. Kompensaation suuruus on tulevina kausina prosenttiosuus tästä TV-tulosta:
  • 2016-17 kompensaatio 55% = 44,6 miljoonaa (£)
  • 2017-18 kompensaatio 45% = 36,5 miljoonaa (£) 
  • 2018-19 kompensaatio 20% = 16,2 miljoonaa (£)
Tarkempaa selvitystä kompensaatio rahoista löytyy TheMag.co.uk sivuston artikkelista:
http://www.themag.co.uk/finances-say-newcastle-united-dont-need-sell-anybody-summer/

Summa Summarum 
Vielä ei olla kusessa, mutta ei seura kovin montaa vuotta Championshipissä tällä palkkarakenteella kestä (ilman Ashleyn massiivia panostuksia). Jos pelaajia taas joudutaan myymään, niin nouseminen valioliigaan muuttuu taas astetta vaikeammaksi, joten toivotaan että kurssikääntyy oikeille raiteille.

- Artikkelin tiedot on poimittu talousdatan osalta Newcastlen virallisilta kotisivuilta.
- Pelaaja kohtaiset palkat on poimittu siirtouutisista, koska henk. tason palkkoja ei julkaista tilinpäätöksessä.
- Siirtosummat löytyvät nettisivulta: www.transfermarkt.com/newcastle-united/transfers/

torstai 11. elokuuta 2016

Globetel: ei pakkodataa ja muutenkin vaan halvempi vaihtoehto

Mikä ihmeen Globetel?
Globetel tuli tunnetuksi Suomessa 1997, kun se alkoi tarjoamaan halvempia ulkomaanpuheluita kun käytit heidän suuntanumeroaan soitettaessa. Keväällä 2003 Globetel laajensi palveluitaan matkapuhelinmarkkinoille ja heidän kautta sai hankittua myös GSM-liittymiä. Laajentuminen GSM-markkinoille oli seurausta uudesta viestintämarkkinalaista, joka mahdollisti puhelinnumeron siirtämisen toiselle operaattorille. Samaan aikaan markkinoille tuli monia muitakin "halppis" operaattoreita kokeilemaan onneaan.

Nyt numeronsiirrot ovat jo arkipäivää, mutta matkapuhelinmarkkinoita hallitsee edelleen kolme suurta: DNA, Sonera ja Elisa. He pystyivät vastaamaan halppisoperaattorien hintakilpailuun ja kokonaistilanne ei ole juurikaan muuttunut.

Miksi hankkisin Globetelin liittymän nyt?
MArkkinoilla alkaa olla taas tilaa pienemmille operaattoreille ja etenkin Globetelille, koska kaikki isot operaattorit ovat hinnoitelleet tiedonsiirtopalvelunsa lähes identtisesti:
  • Superhidas 256kbn nopeudella toimiva netti kuuluu jokaisen ison operaattorin liittymävalikoimaan. Yleensä hidas netti kuuluu liittymän kuukausimaksuun pakotettuna ja halvimmat kuukausimaksut ovat silloin noin 4 - 5 euron luokkaa (vaikka ei haluaisi edes nettiä).
  • Jos haluaa liittymään nopeamman netin, niin ainoat vaihtoehdot ovat yleensä 20 - 50 megan nopeuksia, jotka maksavat sitten vähintään 15 € / kk.
  • Tai vaihtoehtoisesti tiedonsiirron määrää on jotenkin rajoitettu (lähinnä Sonera ja TeleFinland).
Hinnastot:
DNAn liittymät

Globetel tarjoaa yllämainituille liittymille oikeasti erilaisen vaihtoehdon keskimäärin 50% halvempaan hintaan. Ainut rajoite Globetelin liittymissä on se, että Netin nopeus on rajoitettu 4 Mbit/s. Halutessaan Globetelilla kiinteähintaisen netin voi myös jättää pois ja silloin liittymän kk-maksu on vain 0,59 euroa/kk.


Lisätietoja Globetel -liittymistä
  • Globetel muuten käyttää Soneran verkkoa ja liittymät toimii 2G, 3G ja 4G -verkoissa, kuten Soneran liittymät.

Riittääkö 4 Megan nopeus mihinkään?
Jos käytät nettiä suurelta osin kännykällä tai tabletilla, niin 4 Megan nopeus riittää peruskäyttöön todella hyvin. Etenkin jos nopeus pysyy kokoajan tuossa luvatussa 4 megassa.

Itsellä ainakin 4 megan yhteys riittää :
  - Viaplayn HD-tason videoiden katsomiseen.
  - Musiikin kuunteluun
  - Youtube -videoihin
  - Netin selailuun, Facebookkiin jne.

Nopeampien nettiliittymien nopeuslupaukset ovat useasti pelkkiä markkinointikikkoja ja mobiilikäytössä nopeampaa liittymää ei edes huomaa.

Jos sinulla on tarkoituksena jakaa nettiyhteys puhelimesta tietokoneelle tai useammalle muulle mobiililaitteelle, niin silloin nopeammasta nettiyhteydestä alkaa oikeasti olla hyötyä ja 4 Megan nopeus ei ehkä riitä.

Useimmat suomalaiset kuitenkin käyttää puhelimensa nettiä suurelta osin vain ko. päätelaitteella. Siksi suosittelen ainakin testaamaan Globetelin 4 Megan yhteyttä ja säästämään vuodessa useamman sata euroa.

Alla olevasta linkistä löytyy vielä käyttäjien kokemuksia Globetelin liittymästä:
Matkapuhelinfoorumi.fi - Globetel kokemukset

Faktoja Globetel Oystä:
- Yrityksessä työskentelee noin 10 henkilöä
- Liikevaihto oli vuonna 2015 € 1,26 miljoonaa
Pääoman tuotolla mitattuna Globetel Oy:n kannattavuus on erinomainen, vaikka liikevaihto on laskenut ainakin 6 vuotta putkeen.
- Vuonna 2015 voittoa syntyi 89 tuhatta (2014 tulos oli 145 tuhatta)

Kauppalehti.fi: Globetel Oy

tiistai 9. elokuuta 2016

Fantasy Premier 2016-17: Parhaat pickit joka jengistä!

Tässä omat tipsini tulevaa Fantasy.premierleague kautta ajatellen. 









Arsenal - Chambers DEF - £4.5:  Arsenalin toppariosastolla on paha loukkaantumissuma, joten veikkaan että Chambers aloittaa topparin tontilla kauden alussa. Tosin tämä hieman riski, koska Arsenal saattaa vielä hankkia uuden pakin ennen kauden alkua (tuskin kuitenkaan heti avaukseen). Myös Monreal saattaa siirtyä keskelle Koscielnyn rinnalle. Myös Walcott (£7.5) voi olla hyvä haku, koska merkattu keskikenttäpelaajaksi ja pelaa oletettavasti piikissä kauden avauksessa.

Bournemouth - Ibe MID - £5.5: Bournemouthin porukasta silmiin pompsahtaa ensimmäisenä Jordon Ibe. Hyökkäävä laituri hankittiin kesällä Liverpoolista ja junnulle on tarjolla isoa roolia Bournemouthin heppoisessa rosterissa.

Burnley - Andre Gray F - £6.5: Burnleyn rosteri näyttää niin surkealta, että omaan joukkueeseen ei tarttuisi varmasti ketään. Jos joku täytyy nostaa esiin, niin hyökkääjä Andre Gray, joka takoi viime kaudella Championshipissä 23 maalia ja syötti 8. Hintalappu £ 6,5 vaikuttaa kyllä hieman korkealta. Tosin kuka odotti viime vuonna, että Watfordin kärjet oli kauden löytöjä. Toinen vaihtoehto Burnleysta voisi olla maalivahti Tom Heaton (£4.5), joka oli mukana myös EURO2016-kisoissa Englannin rosterissa.

Chelsea - Hazard MID- £10.0: Uskon että Antonio Conten tulo joukkueeseen piristää Hazardin ja herra nousee taas omalle tasolleen. Hazardin hintalappu on suht kova, mutta paikka avauskokoonpanossa on vakio ja löytyy varmasti omasta joukkueesta. Oletettavasti myös £7.5 arvoiset Oscar ja Willian nakuttelee tehoja, mutta paikka avauksessa ei ole yhtä selvä kuin Hazardilla. Myös Fabregas (£7.5) houkuttelee.

Crystal Palace - Townsend MID- £6.5: Viime kauden lopussa Newcastlessa tehoja iskenyt laituri on oma valintani Palacesta. Myös hieman halvempi Cabaye (£6.0) voisi mahtua jengiin, koska antaa suuren osan Palacen erikoistilanteista. Ei kuitenkaan mitään must hankintoja.

Everton - Coleman DEF- £5.5:  Evertonin joukkueen ympärillä on vellonut siirtohuhuja läpi kesän. City on ollut ostamassa toppari Stonesia (£5.0) ja Chelsea Lukakua (9.0). Siirtohuhut vaikuttaa varmasti herrojen otteisiin vaikka jatkaisivatkin joukkueessa, joten siksi Evertonista nostetaan esille hyökkäävä laitapakki Seamus Coleman.

Hull - Abel Hernández F - £6.0: Putoamista vastaan taistelevan Hullin rosterista silmiin osuu hyökkääjä Hernández, joka on nopea ja pitkä (185 cm). Tulee tekemään about 10 maalia tulevalla kaudella ja on elintärkeä pelaaja pikkuseuralle. Myös maalivahti Jakupovic (£4.0) voi olla hyvä valinta ainakin kakkosveskaksi, koska on McGregorin loukkaantumisesta johtuen joukkueen ykköskassari tammikuulle asti.

Leicester - Ei ketään : Tuskin tulee omaan joukkueeseen Kettuja valittua. Vardy tekee varmasti maaleja, mutta kympin hintalappu vaikuttaa kovalta. Myös Mahrezin (£9.5) hinta lähes tuplaantunut viimekauden alusta. Puolustuslinjan ukot vaikuttaa potentiaalisimmilta hinta huomioiden, tosin Kanten siirtyminen Chelseaan heikentää myös alakertaa. Siihen päälle vielä mestareiden liigan rasitus kapealla rosterilla, joten kannattaa välttää alkukauden Fantasy valinnoissa kettuja. Tarvittaessa Wild Cardilla mukaan myöhemmin.

Liverpool - Firmino MID - £8.5: Varma valinta omaan Fantasy tiimiin. Herra merkattu Fantasyssa keskikentälle, vaikka pelaa käytännössä kärjessä eli tehdyistä maaleista tulee 1,5 kertaiset pisteet verrattuna hyökkääjiin. Myös Southamptonista siirtynyt Mane tuntuu nauttivan Kloppin pelisysteemistä.

Man City - Aguero F - £13.0: "Kun" tulee tekemään tällä kaudella tuhoisaa jälkeä, jos vaan pysyy kunnossa. Hintalappu on kova, mutta oma valinta joukkueeseen, koska Pep tulee rakentamaan hyökkäyspelin tämän väkkärän ympärille. Myös Silva (£9.0) hyvä valinta vähän edullisempaan hintaan. Myös Stones (£5.0) maistuu, jos siirtyy vaaleansinisiin.

Man Utd - Zlatan F - £11.5: Zlatan on niin selvä valinta Manun ykköshyökkääjäksi, joten vaikea jättää Fantasyn ulkopuolelle. Muita valintoja voisi olla puolustajat: Shaw LB (£5.5.) ja saman hintainen Eric Bailly. Tarkkaile myös Pogban hintaa.

Middlesbrough - Gastón Ramírez MID - £5.5: Boron tärkeimpiä pelaajia. Saa luultavasti hyvin tehoja Negredon takana 10-paikalla. Varma avauksen pelaaja kunnossa ollessaan.

Southampton - Pierre-Emile Højbjerg MID - £4.5:  Koko Southampton on melkoisessa käymistilassa. Koeman lähti Evertoniin, Pelle Kiinaan, Mané Pooliin ja ketä niitä nyt oli! Joukkue on kuitenkin yllättänyt kaikki asiantuntijat jo useamman kauden putkeen, joten saattaa olla että jengistä löytyy taas piilotettua potentiaalia. Siksi nostan itsekin esille nuoren tanskalaisen Højbjergin, joka siirtyi joukkueeseen Bayern Munchenin reserveistä.

Tottenham - Kane FO - £11.0:  Spursin vakiovalinta Eric Dier on vihdoin siirretty Fantasyssa puolustuksesta keskikentälle ja samalla herran Fantasy Value droppasi. Enää nollapeleistä ei tule 4 pistettä ja maalienkin arvo putosi. Allin hintakin on noussut ja uusi hinta £8.5 on sama kuin Eriksenillä. Siksi Spurssista täytyy nostaa esille Harry Kane, jonka hinta on kuitenkin halvempi kuin Zlatanin ja Agueron. Ja ilmeisesti Kane antaa nykyään myös kulmapotkuja J

Stoke - Arnautovic MID - £7.5: Stokesta nostetaan esille viime kauden ykköstykki Arnautovic, jonka arvoa lisää se että hänet on merkitty keskikenttäpelaajaksi Fantasyssa. Eli maalien arvo on suurempi kuin hyökkääjillä. Myös Shaqirin (£6.5) suorituksia kannattaa tarkkailla. Lisäksi joukkueen kapteeni Shawcross (£5.0) on taas pelikunnossa.

Sunderland - Papy Djilobodji DEF - £4.5: Sunderlandin kovin hankinta tulevalle kaudelle on penkin päässä: David Moyes. Pelaajarosterista nostan itse esille toppari Papy Djilobodjin, joka oli Moyesin ensimmäinen hankinta. Tarvittaessa Djilobodjin pystyy pelaamaan myös keskikentän pohjalla. Pituutta herralla on 193 cm, joten maalejakin voi syntyä erikoistilanteista.

Swansea - Nathan Dyer MID - £5.0: Swansea vaikuttaa heikentyneen kauden kynnyksellä melkoisesti. Kapteeni Williams on lähtökuopissa, viime kauden ykköspyssy Ayew siirtyi juuri West Hamiin ja korvaajia ei ole ehditty hankkia. Tästä syystä nostetaan esille Nathan Dyer, joka paukutti Swanseassa kovia tehoja muutama kausi sitten. Toki piikistä löytyy Llorente (£6.5), mutta samalla hinnalla löytyy paljon muitakin vaihtoehtoja.

Watford - Ighalo £7.5 / Deeney £7.0 F: Viime vuoden yllätys duon hinnat on pompsahtanut 5-6 miljoonan tuntumasta seitsemään. Jos tehoja syntyisi viime kauden malliin, niin seitsemän miljoonaa on edelleen halpahinta näistä herroista. Uusista hankinnoista nigerialainen Issac Success (£6.0) saattaa myös olla oiva valinta keskikentälle, koska mies saattaa pelata myös hyökkääjänä. Nigerialaisen raamit on myös valioliigaan sopivat: 186 cm ja 86 kiloa.

West Brom - Ei ketään: Liigan hajuttomin ja mauttomin jengi. Teki viime kaudella toiseksi vähiten maaleja ja tilanne tuskin muuttuu parempaan suuntaan. Piikissä häärii Salomón Rondón (£6.5), joka onnistui viime kaudella 9 kertaa, mutta samalla rahalla tarjolla monia muitakin vaihtoehtoja. Keskikentältä löytyy budjetti vaihtoehto Darren Fletcher (£4.5) ja kotipeleihin alakerrasta Dawson (£5.0) ja Evans (£4.5) nollapelien toivossa.

West Ham - Andy Carroll F - £6.5:  West Hamin kovin "yllättäjä" Fantasyssa saattaa löytyä kärjestä. Andy Carroll on nyt terve ja maaleja on syntynyt ainakin harjoituspeleissä ok tahtia. Myös Ayew (£7.5) keskikentältä vaikuttaa varteenotettavalta "löydöltä", koska hänkin hyötyy Payetin (£9.5) tarjonnasta.

Eiköhän näistä saada jonkunlainen joukkue jalkeille tänäkin vuonna! 

lauantai 6. elokuuta 2016

Mestaruus starttasi tappiolla: FULHAM 1 - NEWCASTLE 0

Championship kausi alkoi Harakoiden leirissä huonosti. Mediassa sarjan lähes varmaksi voittajaksi kruunattu porukka otti vieraissa Fulhamilta pataan 1-0.

Ottelu oli tapahtumilta tasainen, mutta Fulham teki paikoista maalin. Pelin jälkeen eniten urputusta sai Rafan aivotukset pelipaikkojen suhteen: etenkin Anita oikealla laidalla ihmetytti.


Anita pelasi laidalla, kun oli ollut hyvä harjoituspeleissä hyökkäävämmässä roolissa. Paria harkkapeliä katsoin ja ainakin toisessa Anita pelasi juurikin laidalla. Nyt ei kyllä toiminut. Oli Anita kuitenkin parempi kuin Collback kun siirtyi keskelle Aaronsin tultua sisään.

Vasenlaita on paha, kun pakintontilta ei tule tukea hyökkäyksiin - pelasi laidalla sitten Gamez tai Dummett. Oikealla Janmaat taas tukee hyökkäyksiä kokoajan ja tarjoaa laiturille yhden syöttösuunnan lisää.


Hyökkäyksessä Gayle oli aivan pimennossa ja Herraa ei näkynyt juuri lainkaan koko matsissa. Ayozella taas pallo pomppi ja tuli useita pallon menetyksiä. Hyökkäys olisi kaivannut Mitroa tai jotain toista isompaa kaveria toisen mikkihiiren rinnalle. Mitrovic pelikiellossa vielä viimekauden punaisen takia.


Puolustus toimi muuten hyvin, paitsi keskityksissä Lascelles tuppasi olemaan hukassa: kulmassa josta syntyi maali ja jossain 60 min kohdalla pääsi takatolpalta joku Fulhamin vesseli puskemaan vapaasti.


Hayden on hyvä hankinta keskikentälle: nopea ja terävät ratkaisut. Pystyy myös haastamaan vastustajaa hyökkäyssuuntaan. Eli kaikkea muuta kuin Collback. Laituri osastolla Ritchie oli hyvä, vaikka maali jäi hyvästä paikasta tekemättä. Ritchie pystyy laukomaan pienestäkin tilasta ja keskitykset lähtee molemmilla jaloilla. Newcastlen paras pelaaja tässä matsissa.


Sels maalilla tulee olemaan kysymysmerkki. Muutaman harkkapelin ja tämän matsin perusteella tulee pahasti mieleen Tomi Maanoja ja alkukausi FC Lahdessa. Maali ei mennyt veskan piikkiin, mutta liian usein pallot tuntuu pomppivan.


Ensi peliin keskikentälle Diame (Collbackin tilalle) ja Aarons vasemmalle - mutta hyökkäykseen on kyllä vaikea tehdä muutoksia, koska ei penkiltä kauheasti löydy parempia kavereita.  Myös Lascellesin kapteeninnauha mietityttää, ilman sitä olisi ainakin omissa papereissa ensi pelin penkillä. Clarkin haluaisin nähdä puolustuksessa, koska kuitenkin kokemusta reippaasti enemmän. 


Seuraavat kaksi peliä Newcastlella onkin kotona ja mestaruusjuna olisi syytä laittaa raiteille: